Eurooppalaiset yritykset tekevät innovatiivista yhteistyötä kiinalaisten kumppanien kanssa monilla aloilla, minkä seurauksena uusia läpimurtoja saadaan aikaan jatkuvasti. Esimerkkeinä tällaisesta menestyksekkäästä yhteistyöstä mainittakoon Siemens, Det Norske Veritas sekä useat yritykset Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja muista maista, jotka ovat aloittaneet yhteistyön kiinalaisen CNEEC-yhtiön kanssa merituulivoiman alalla.
EU:n Kiinan kauppakamarin pääsihteeri Adam Dunnett arvioi haastattelussa, että Kiinan valtavat saavutukset viime vuosikymmeninä osoittavat, että Kiinan markkinat ovat tutkimisen arvoisia ja houkuttelevat maahan eurooppalaisia yrityksiä. Yritykset toivovat voivansa innovoida kiinalaisten kollegojensa kanssa, oppia kumppaneiltaan ja tehdä molempia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä.